tausta

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Heippatirallaa!

Blogitauko kestänee nyt vielä jonkin aikaa..
En tiiä kuin kauan, mutta sen tiiän että palailen kyllä linjoille josain vaiheesa.
Nyt on vaan liikaa kaikkee..
Kaikki on kummiski ihan hyvin, ettei mittään ikävää oo meneillään. :)

Laitoin sanavahvistuksen nyt päälle, ko noita roskakommentteja syöksyy siihen tahtiin ettei muuta kerkee ko poistella! Murr..
Poistan senkin kyllä sitte ko palailen tauolta..

Ihanaa kesää!! :)



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Lisää kortteja..

Korteille oli täsä tarvetta, joten niitä sitte tein kaksin kappalein..
Hyvä ystäväni täytti vuosia ja suht yksinkertasella kortilla päätin lähestyä aihetta.. :D

Stanssattu korttipohja ja tausta, samoin shamppanjalasit, teksti leimattu ja numero taiteiltu tussilla..


Isännän siskon poika täytti myös vuosia ja joku aika sitten olin valmiiks väritelly kuvia niin liskopoika pääsi tähän korttiin. Taustaksi eri värisistä kartongeista suikaleet, teksti leimattu ja kuva kiinnitetty kohoteipillä.
Tohon tyhjään kohtaan sovittelin vaikka ja mitä, mut se vaan miellytti silmää eniten noin pelkistettynä.. :) 



Nyt kutsuu nukkumatti! On se kyllä huudellu jo pitemmän aikaa, en vaan oo totellu..
Nyt kumminki pakko mennä että jaksaa aamulla nousta taas töihin.. 




torstai 27. maaliskuuta 2014

Paluu kartalle korttipostauksen muodossa..

Sitä on ny sit vierähtäny tovi jos toinenki blogin ollesa hunningolla.
Noh, jospa tää tästä taas..
On nua ajatukset pyöriny ihan josain muualla ko blogisa ja netisä yleensäkä.
Töisä edelleen (ennoo viä saanu potkuja, hih) ja tykkään kovasti!
Ihan on mun paikka tua kyllä! :)

Mut nii.. se kortti..
Kaveri tilas parin päivän toimitusajalla vauvakortin pienelle tyttöselle ja ko valmiina ei ollu ja oliki jo kyl aika vääntää kortti pitkästä aikaa ni tämmösen sit tein..





Kraftipohja, pinkki tähtikuvioinen taustapaperi, kuva kiinnitetty kans kraftille ja reunat ressattu ja suttailtu musteella. Myös tekstin reunat ressattu ja sekä kuva että teksti kiinnitetty kohoteipillä. Koristeena kuus pinkkiä kukkaa.
Kuva on valmiskuva jostain setistä... :)

Lyhyestä virsi kaunis, nyt kutsuu iltapala ja sen jälkeen nukkumatti.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Mää olin taivaasa!

Ja kuulkaa ihan omasa olohuoneesani!
Josset usko ni katto vaikka..
Modelife on aivan ihana verkkokauppa kaikille tämmösille laukkuhöperöille, ja toki muilleki, onhan siä lompakoita, pussukoita, huiveja ja vaikka mitä! Klikkaa kattomaan!
Mut tuan verkkokaupan lisäks voi järjestää laukkukutsut, ihan omasa kotona, tai vaikka naapurisa jos siltä tuntuu.  :D

Ja semmoset meillä oli sunnuntaina. Mie romahan, oli kyl eka ajatus ko Elina Loimupalo kaiveli näkyviin toinen toistaan ihanempia laukkuja! 
Isäntäki kävi kattomasa, tosin hän totes et täytyy kattoo mimmosia ne on, et voi sit kottii tullesa tarkistaa ettei vaan oo yhtään jääny Elinalta matkasta meille... diibadaa.. tais niitä pari jäädä... :D
Katto ny mitä ihanuuksia...










Ihania keväisiä värejä ja ihan mustisaki laukuisa on sitä jotain! Tavallista perusmustaa tylsää laukkua tuolta ei löydy, onneks!

Ja tää! Voi elämä! Sininen nostaa selkeesti päätään taas täällä. Määhän oon aina tykänny sinisestä, hääpuvun yläosa oli sininen ja vihkisormuksesa on sinisafiiria.. mut välillä on sininen väri ollu vähä taustalla. Nyt taas.. oi mikä ihanuus!
Mut tätä en voinu ostaa ko tää oli Elinan oma.. (tai ois kai hää senki myyny jos hinnasta ois sovittu :D) 

Ja tää pöllö!! Tämmösen mää tahron!! Niitä ei viä ollu Modelifen verkkokaupasa, mut pitäs kyl lähiaikoina tulla.

Laukusa oli kivoja yksityiskohtia, nua blingit ja sit nua päätyt on tommosta mokkamaista. Ihana ihana ihana! 


Tommonen sulonen pöllölaukkuki oli tarjolla, se oli ihan uutuuksia.

Ja tää.. voih.. jos mää harrastasin viikonloppureissuja tai muuten vaan jottain reissuja muualleki ko töihin ja kauppaan ni tää ois jääny meille. Tosi hyvän tuntunen materiaali, tilava ja hyvän mallinen. Ja hintaki tosi edullinen, oliko se ny 40 vai 45 euroo. 

Ja nää sitte taas! 15€!?! Edesä nipsulla suljettava osa mihin saa vaikka rahhaa ja sit nepparilla suljettavaan mahtuu puhelin. Ja tohon saa sit laitettuu rannehihnan tai ihan pitkän hihnan, molemmat seuraa pussukan mukana. Näitä on ollu muunki värisiä ja ehkä saavat lissääki. Sen takia en tämmöstä ny kotiuttanu ko vartoon josko saisin fuksian värisen tai turkoosin... :P 

Tämänhän mää oon ostanu jo aiemmin ko. verkkokaupasta.. 




Ja nyt sitte.. huoh.. Mää en voinu tätä jättää Elinalle. Tää ihan huusi mulle tuolta pappan vanhan höyläpenkin päältä et mää tahdon jäädä tänne!
Ihana ja kätevä! Ei oo mikkään lörppä, vaan tommonen oikein tukeva ja näppärä. Ja uskokko, hinta vaan 40€. Metallinen vetoketju ja kaikki, kestää takuulla paremmin ko jokku muovivenkulat. 

Tämmönen se on takkaa..
Ja kuten tosta ekasta kuvasta näkkee, ni siihen oli mukana myös toi pitkä hihna. 

Sisältäki kaunis ja pari pientä lokeroo sivusa, toisella puolella vetoketjutasku. 

Ja mun toinen aarre näyttää sisältä tämmöseltä... 

...ja päältä se on tämmönen..
Mää oon varmaan tulosa vanhaks ko vihree alkaa näyttää mun silmisä hyvältä! :) 

Kivoja yksityiskohtia ja täsäki mukana myös pitkä hihna. 





Täältä *KLIK KLIK* löydät lisätietoo laukkukutsuista tai jos itte tahdot alkaa laukkuedustajaks!

Kutsuilla on jottain samoja tuotteita mitä verkkokaupasaki, mut ei likikä kaikki! Ja Elinalla oli mukana huivejaki, mää itte asiasa ostinki yhden.
Verkkokaupasa on vaikka mitä ihania uutuuksia!

Voin kyl lämpimästi suositella, jos vaan sun paikkakunnalla jo laukkuedustaja löytyy.
Ihan parasta ostaa laukku noin, pääsee ihan rauhasa hipeltää ja pitelee, omasa kotona. Ja saa viä pyytää lauman kavereitaki ostoksille! :)
Kutsujen pitämisestä sut palkitaan 10€ ostosrahalla ja se sit lisääntyy viä myynnin mukaan, eli saat 10% ostosten summasta viä lisää ostosrahaa. Jos siis sun kaverit ostaa 300eurolla ni sää saat 30euroo + sen kympin, eli 40euroo rahaa laukkuostoksiin! 

Kaiken muun hyvän lisäks Elina on aivan mahtava tyyppi!
Ihan takuuvarmasti meillä vietetään laukkukutsuja toistekin!



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Siittä se ajatus sitte lähti..

..mää nähkääs tarttein työkassin.
Enkä halunnu ostaa ko tulosa oli.. hmm.. tilaisuus josta kertoilen teille sit tarkemmin seuraavasa postauksesa.. :D
Mut nii.. se työkassi..

Jostain joskus kotio rehasin farkut, mikkä oli parhaat päivänsä nähneet.. lahkeensuut repsotti ja takajalan kohdalta ne oli ihan revenny.
Ei muuta ko ensin saksia ja ratkojaa.. sen jälkeen vähä ompeluskonetta ja tämmönen siittä sitte tuli..



Nua napit ompelin lähinnä huvin ja urheilun vuoks, tosin sisäpuolella on tohon tikkiin kiinnitetty taskun kulmat ettei ne repsottele tua kassin sisällä.. :) 

Ton pikkusen taskun nappilenksuun on hyvä ripustaa aukkulasit roikkuun.. 

Sankan ompelin lahkeista ja käytin hyväks tuan tikatun sauman, ko se näyttää niin kivalta.. :) 




Semmonen se ny sit on. Tosin tua taitaa lähtee kirpparille myyntiin, ko sattuneesta syystä ny on toisenlaista kassia töisäki kuskattavaks.. :D
Vaikka tosta tykkäänki ni jostain on P A K K O luopua...

Hui, uusia nimiä näky kokonaista NELJÄ! Ihanaa! Tervetuloa uudet ihanat nurkkailijat Susu, Hiipi, Tuija ja Elina Loimupalo :D