tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kaikki rakkaat mukana

Voitin tossa marraskuun alusa Eilan arvonnasa ja sain valita korun useemmasta vaihtoehdosta.
Eila laitto arvonnan pystyyn 15.10, päivänä, jolloin rakas Nelli lähti enkeliksi. Valintani korun suhteen oli selvä..
Tämä ihanuus: Pieni ja hento ote.
Mielettömän kaunis kaulakoru!
Korun ketju oli kuitenkin turhan lyhyt mulle ja halusin muutenkin, että tuo ihanuus olis mukanani aina.
 
En tietenkään voinut jättää sitä siihen, että Nelli kulkisi aina mukanani vaan koruun oli saatava myös nuo rakkaat kisut.. Kaksi pinkkiä helmeä, eli Saima ja Kerttu, neljä turkoosia helmeä, eli Paavo, Untamo, Osku ja Väiski. Sekä tuo tassu, eli Nelli. Mukana myös metallinen sydän.
 
Siinä ne nyt kulkevat, kaikki rakkaat mukanani, avaimissani.
 
 



keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Poistettu ja uudelleen postattu..

Päivät vaan vilisee ohitte..
..ja aina huomaan et taas jäi postaus tekemäti..
Makkarin remppa on meneillään ja koko pirtti on täynnä tavaraa ko makkari on kannettu melkein tyhjäks.. Pussukkaa ja nyssykkää ja laatikkoo ja kopparii ja säkkii ja kirjapinoo..
Mut kyl tää tästä! Homma alko ja etenee ja kyl se siittä valmistuu!
Tuntuu vaan ettei itteensä ennää löydä joukosta ko kaikkialla on tavaraa.
En ees tiiä misä mikäki on!
Ostin tänäpä (tai siis eilen, tiistaina) uuden vetenkeittimen ja jo pistin sen käyttöohjeen johonki enkä löydä sitä! :D
 
Onneks on ihania ystäviä!
Nii ja appiukko!
V, J ja appiukko on tänäänkin (tai siis edelleen, eilen) ollu isona apuna ja huomena jatkuu taas!
Mun piti huomena mummua käydä kattoo aamusella, mut appiukko tulee jo 9-10 aikaan ni en taida sitä ennen lähtee käymään.. tai mistä sen tietää.. Kyl mummu hereillä on, mut oonko mää.. :D
 
Jaa nii.. pari postaamatonta (vissiinki) korttiaki on kuvattuna, joten täsäpä kuvat niistä ni on sit neki näytetty.. :)
 
Täsä on korttipohjana kraft, ja siihen liimasin ison stanssatun rattaan..
Päälle sit alumiiniteipin pätkiä revittynä ja vähä rypättynäki.. mustalla musteella suttasin..
Kuva on netistä, lisuna stanssatut rattaat ja dymonakutukset..

 
Jipikajei! Hilpeetä synttäriä tosiaan.. :D 
 
Tää on samalla kaavalla.. kuva on netistä.. :)
 
Ja viä tämmönenki löyty.. 
 
Kraft pohja na, siniseen stanssattu lehdet ja päälle runko, maanpinta piirretty tussilla ja tekstin leimasin tonne alas. Sinisen kartongin reunoja vähä suttasin musteella..
 
 
Tämmöstä tällä kertaa, ettei ny ihan hiljasta oo!
En mää mihkään häviä, ette te musta niin helposti pääse! :D
Päivät vaan tosiaan livahtaa ohi ihan huomaamati..
 
Nii.. ja oon kyllä lukenu blogit.. useimmiten kyl hirmusen maratoonin ottanu ja lukenu parin-kolmenki päivän päivitykset kerralla.. Mut luen kumminki, ihan kaikki! Ei niitä voi jättää lukemati, ko sit ei tiiä mistä jäis paitsi! :)
Kommentointi on kyl jääny rikollisen vähälle.. pahottelen, mut ko..
No.. rempan jälkeen lupaan ryhdistäytyä senki osalta! :)
 
Jaahas.. ja ny kutsuu nukkumatti, joten kauniita unia! :)
 

perjantai 30. elokuuta 2013

Avaimenperäsä pitsiä ja enkuli..

Se tais olla ystävänpäivä, ko lähetin Annikalle kortin ja siihen piti saada jottain pientä kylkiäiseks.. No, oli jääny pätkä pitsiä ja pätkä satiininauhaa, joten sur sur ompelukone vauhtiin.
Ja tietty oma suojelusenkeli vielä Apalle matkaan..
 
Tämmönen siittä sit tuli..

 
Yksinkertanen, mut ainaki itte tykkään! :)
 
 



maanantai 26. elokuuta 2013

Pinkkiä

Lauantaille tuli yllätyslähtö 60v. synttäreille.
Vaatteet löyty, mut koruja ei.
No mikäs siinä, eiko tekemään..
 
Korvikset oli kyl sit loppupeleisä ainoot, mitä käytin, muut jäi kotio. :D
 
Kaulakoru on kasattu mustaan puuvillanauhaan, kestää ainaki!
Koru on pitkä, n. 96cm + iso sydän.
 
Rannekorun kasasin muistivaijeriin, siinä on kaks kierrosta ja toisesta päästä roikkuu tommonen samanlainen kasaamani riipus, joka on myös korviksisa.
 
Ja korvikset ihan peruskoukuilla, ketjuun kiinnitetty helmet ja sydän. 
 
Täsä viä koko setti kerralla.. 
 
 
Setti on myös kaupan. Näitä kuvan korviksia siis käytin ja ne jääki ittelle, mutta tosa hyllysä on tehtynä toiset samanlaiset juuriki tähän settiin ja ne on täysin uudet ja käyttämättömät. :)
 
 



torstai 21. helmikuuta 2013

Pitsinen avainnauha

Riikkan kans pidettiin oma ystävänpäivävaihto ja askertalutavaran lisäksi lahjan tuli sisältää jotain itse tehtyä. Josain vaiheesa Riikalla oli toiveena avainnauha ja pitsisistä hän tykkäs.
No mää sit kävin Sannan kangas- ja käsityökammarisa kattomasa, et mimmosia pitsejä siä olis tarjolla, jotka kävis tähän tarkotukseen..
Valkoinen pitsi oli sillä hetkellä ainoo, joka oli sopivan levee ja tommonen ns. välipitsi, että on molemmat reunat suorat. 
Sopivasti löyty myös valkonen satiininauha, joka oli saman levynen pitsin kanssa, ku eihän tommonen pitsi kauaa kestä yksistään avaimia, vaan rupee viruu ja varuu.
Niskasa on turvalukko ja sit laitoin siihen ton avattavan solkiklipsun, et saa ton pään siittä irti. 
Pienen pätkän päähän sit vielä karabiinilukko.
Itte olin tyytyväinen ja heti Riikka sen kuulema otti käyttöön. :)





Olen saanu uusia lukijoita, nyt teitä on jo 51! Tervetuloa siis EricaTainaNeiti Harmoniaa ja Pirttihirmux ullakolla!!
Kokonaista NELJÄ uutta lukijaa toivoteltavaksi kerralla! :)
Toivottavasti viihdytte nurkasa! :)


Muistakaahan myös arvonta! Arvontaani pääset TÄSTÄ!!






keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kirjanmerkisä killuu enkeli

Jokusen vastaavan joskus ennenki tehny, mut ne on menny lahjoiks..
Tällä mun piti osallistua johonki haasteeseen, mut myöhästyin.
Täsä se ny kumminki on, ko kerran sen tein..
 
Kirjanmerkkiaihio, siinä ketju ja ketjun pääsä enkeli jolla on pinkki pää. :D
 
 
 
Tämä kirjanmerkki on myös vapaana. :)
 
 
 
Ihan hirvee keli ollu tänään! Märkää lumiräpäskää sato aina ko katto ikkunasta pihalle.
Sähkötki pätkäsi josain vaiheesa. Nellin kans ko käytiin pihalla, ni ei ollu silläkä hinkua jäädä sinne kovin pitkäks aikaa tupeksiin. :)
 
 
Liisa


tiistai 29. tammikuuta 2013

Rikkoutuneen vetoketjun uusi elämä

Äiten talvitakista meni vetoketju rikki ja mää lupasin koittaa sen vaihtaa..
Sain mää sen vaihdettua ja sit rupesin miettii, et mitä sillä rikkinäisellä vetskarilla vois tehdä..
Pyörittelin ja mietin.. pyörittelin taas..
..pyörittelin siinä mukana nauhaa ja mietin..
Ei se toimis..
Mut sit muistin, et mulla on josain vinokanttia, ettin sen ja pyörittelin taas..
 
Vähä täytyy viä miettiä ja pyöritellä seuraavaa.. tai muuten loppuu ompelukoneen neulat nopeesti kesken.. :)
 
Mut tämmönen siittä ny sit tuli..


 
Vinokantti on uutta, samoin niskan turvalukko ja karabiinilukko.
Avainnauhan pituus niskasta lukon kärkeen 68cm.
 
Tämäkin on vapaana.
 
 
Liisa
 

maanantai 28. tammikuuta 2013

Turkoosia ja valkoista..

Onhan noi tosa ollu jo tehtynä.. mut ko odotin tota kuvaustelttaa minkä isä toi honkkarista..
Piti samalla kuvata yks korttiki, mut en sunka mä sitä muistanu..
No.. ens kerralla sit..
Mut nää korvikset ny kumminki..
 
Turkoosit marmorikuvioidut helmet, hopeen väriset koukut
 
Hopeen värisissä koukuissa valkoiset helmiäispinnoitetut helmet, isompien helmien
ylä- ja alapuolella hopeen väriset helmihatut 
 
 
Kumpikin pari vapaana. :)
 
 
Liisa
 

torstai 10. tammikuuta 2013

Ei oikein mun väriset..

...mut ihan kyl muuten kiva.. :)
Joku ehtoo vaan rupesin tekee ja tämmöset näistä ny sit tuli..


Rannekoru pujoteltu vahvaan vaijeriin, pysyy noin muodossaan. Päät taitettu lenkille ja on siis avoin tosta yhestä kohtaa, ni on helppo laittaa ranteeseen.
Ihan aikuisen ranteeseen sopii, ympärys n. 21cm.
Ja samaan sarjaan korvikset.

Tämmösiä tällä kertaa!
Samalla täsä toivottelen tervetulleeksi 36. vakkarikurkkijani Annen! :)
Kurkkauksiaki on jo yli kahden tonnin! 
Josaki vaiheesa pitänee miettiä jottain arvonnantynkääki.. mut katotaa sitä sit.. josai vaiheesa.. :)


Liisa


Jaa nii.. peeäs.. Tää on ny vähä levinny käsiin tää blogi.. Siis ko täälä on kortteja ja koruja, niinko pitiki.. mut sit on otuksia ja sapuskaaki.. ja mitä viä mahdan keksiä.
Ni kertokaas, että mitä sais olla lissää ja onks jottain mitä ei tarttis olla ollenka?
Muutenki saa esittää toiveita.. jossei kukkaan mittään sano, ni sit vaan suollan tätä samaa soopaa sikinsokinsekasin ko tähänki asti.. :D


tiistai 25. joulukuuta 2012

Enkeli -killutin

Halusin muistaa jouluna ihmistä, joka on suht uusi tulokas elämässäni.
Ihana ihminen, olen niin mielissäni, että olen saanut häneen tutustua. :)
Erityisesti halusin muistamiseeni liittää enkelin - saaja - tiedät kyllä miksi.
 
 
 
 
 
Liisa

maanantai 29. lokakuuta 2012

Yksinkertasta edelleen...

Edelleen kaikki pihdit - paitsi nuo uudet crimpsit - piilottelevat jossakin..
Oon koittanu nätisti huhuilla ja välillä ihan äänekkäästi huutaakin, mutta eivät oo vastanneet..
Näillä siis mennään, ja siksi hyvin yksinkertasia nämäkin..
Ei näillä mun nakkisormilla ilman pihtejä saa mitään järkevää aikaseks. :)
Mutta ihan pakko oli päästä vähän väkertämään ja tässä on lopputulos..
 

 
Samalla kaavalla kuin tuo aiemmin postattu keltainenkin koru. Käytössä samoja lasihippuja
ja pyöreitä lasihelmiä, joiden väri vaan vaihtuu.. Niin ja jokaisessa on erilainen lukko.
Nämä on molemmat vapaana.
 

torstai 25. lokakuuta 2012

Ensimmäinen rannekoru

Posti toi koruvaijeria, lukkoja, lasihippuja ja jotain muuta pientä. Ihan pakko oli testata, vaikka pihdit ja lähes kaikki helmet on vielä jossain remontin jäljiltä hukanteillä..
Mutta niillä mentiin mitä posti toi ja mitä oli muuten näkyvillä, joten tämmönen tästä nyt sit tuli. :)
Elämäni ensimmäinen rannekoru.
Pyöreät helmet on siis keltaiset..
Korun koko pituus lukkoineen 22cm, helmien osuus 19cm.
 


 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Korviksia

Tulipa tässä siivotessa vastaan aiemmin tekemiäni korvakoruja,
jotka on siis joskus olleet blogattuina vuodatuksessa jo.
Mutta sieltähän on kuvat hävinneet, niin kuvasin ne nyt uudelleen ja laittelen ne nyt tänne.
Nämä on siis myös kaikki vapaana, eli jos jostain kiinnostuit, niin viestiä vaan tulemaan. :)
 
1. Violetin sävyiset, roikkuvat lohikäärmeet, väri hopea.
 
2. Keltaisen perhoset ja särölasihelmet, väri on luonnossa hieman tummempi keltainen, väri hopea. 
 
3. Sävy ruskea-pinkki, väri kulta. 
 
4. Punaiset perhoset, väri hopea. 
 
5. Isot helmiäisvalkoiset kukkarenkaat, lisänä punaisia ja kirkkaita helmiä, väri kulta 
 
6. Vihreän sävyiset, roikkuvat sammakkokuninkaat, väri hopea 
 
7. Keltaisen sävyiset yksinkertaiset pötkylät, väri kulta 
 
8. Turkoosit neliöhelmet, roikkuvat pyöreät latuskat (eivät siis pallot), väri hopea 
 
9. Sinisen sävyiset noppakorvikset, ylemmät siniset helmet heijastelevat eri sävyjä, väri hopea 
 
10. "Kultaiset" renkaat, isot ja keskimmäset helmet heijastelevat eri sävyjä, väri kulta 
 
11. Siniset noppakorvikset, näissäkin nuo ylemmät siniset helmet heijastelevat eri sävyjä, väri hopea 
 
12. Vaaleanpunaiset korvikset, roikkuvat "hello kitty" -riipukset, väri hopea 
 
13. Tumman turkoosin sävyiset, roikkuvat kirkkaat perhoset, väri hopea 
 
14. Vaalen turkoosin sävyiset, roikkuvat merihevoset, väri hopea 
 
 
Tässähän näitä.. koskahan sitä kerkiäis taas tehä uusia.. Näissä jo olikin sellaisia, että saatan purkaa jossain vaiheessa, kun ovat jo niin pitkään "pyörineet nurkissa" :)